RAKENNUTTAJAINSINÖÖRIÄ
Tehtävässä toimit uusien toimitilahankkeiden rakennuttamistehtävissä aina suunnitteluvaiheesta takuuajan tehtävien hoitoon saakka. Sinulle tulee kuulumaan myös konsernin omistuksessa sekä yhteistyökumppaneiden hallussa olevien kiinteistöjen kehittämiseen liittyviä rakennuttamistehtäviä. Vastaat siis rakennushankkeiden läpiviennistä tuloksellisesti ja tehokkaasti, aluksi yhteistyössä tiimin kanssa ja myöhemmin itsenäisesti.
Tehtävässä onnistuaksesi sinulla tulee olla rakennusinsinöörin tai DI:n koulutus sekä tehtävään sopivaa kokemusta. RAP – tutkinto katsotaan sinulle eduksi. Arvostamme sinussa tarkkuutta, rohkeutta ja jämäkkyyttä saattaa asiat loppuun saakka. Olet sosiaalinen ja sinulla on kyky kommunikoida sujuvasti suomeksi sekä tarvittaessa myös englanniksi ja ruotsiksi.
KIINTEISTÖPÄÄLLIKKÖÄ
Tehtävässä toimit uusien toimitilahankkeiden rakennuttamistehtävissä aina suunnitteluvaiheesta takuuajan tehtävien hoitoon saakka. Sinulle tulee kuulumaan myös konsernin omistuksessa sekä yhteistyökumppaneiden hallussa olevien kiinteistöjen kehittämiseen liittyviä rakennuttamistehtäviä. Vastaat siis rakennushankkeiden läpiviennistä tuloksellisesti ja tehokkaasti, aluksi yhteistyössä tiimin kanssa ja myöhemmin itsenäisesti.
Tehtävässä onnistuaksesi sinulla tulee olla rakennusinsinöörin tai DI:n koulutus, tai muu tekninen koulutus sekä sopiva työkokemus. Talotekniikan tuntemuksesta on sinulle hyötyä. Suunnittelet ja hallitset tehtäviäsi sekä kokonaisuuksia itsenäisesti omaten samalla vahvat sosiaaliset taidot. Olet tottunut työskentelemään asiakasrajapinnassa ja omaatkin hyvän palveluasenteen. Ajattelet loogisesti ja olet omatoiminen. Sinulla on sujuva suomen kielen osaaminen ja tarvittaessa kommunikoit myös englanniksi ja ruotsiksi.
Tarjoamme sinulle näköalapaikan vaasalaiseen yritysmaailmaan, monipuolisen ja itsenäisen tehtävän sekä erinomaiset työskentelyolosuhteet. Saat työyhteisön, jossa osaamistasi arvostetaan ja ammatillista kehittymistäsi tuetaan. Palkkauksesi tulee olemaan kilpailukykyinen.
Lisätietoja tehtävistä antaa WasaTalent Oy:n Päivi Ekholm 040 524 5554 tai paivi.ekholm@wasatalent.fi. Lähetä työhakemuksesi suoraan sähköiseen rekrytointijärjestelmään https://www.wasatalent.fi/vacancy/ ja liitä CV:si sekä hakukirjeesi viimeistään 26.8.2018.
Oy Vaasa Parks Ab on 1999 perustettu Vaasan seudulla toimiva toimitilapalveluyritys, joka tuottaa asiakaslähtöisiä ratkaisuja ensisijaisesti yritysten toimitilatarpeisiin sekä kehittää ja markkinoi yrityspuistoja ja toimitiloja tavoitteenaan uusien yritysten ja työpaikkojen saaminen Vaasan seudulle. Oy Vaasa Parks Ab:n omistavat Vaasan kaupunki, Teknologiakeskus Oy Merinova Ab sekä pääomasijoitusyhtiö Oy Wedeco Ab. Yhtiö on toimintansa aikana rakennuttanut lähes 100 milj. euron arvosta toimitilakiinteistöjä, joista osa on siirtynyt pitkäaikaisten kiinteistösijoittajien omistukseen. Yrityksen modernit toimitilat löytyvät Vaasan Airport Parkista Futura I talosta.