Vaasa Insider_Futura
Kuva: Vaasa Insider

Futura I-IV-taloissa tilat ja palvelut räätälöidään asiakkaiden tarpeisiin – ”Haluamme, että yritykset pääsevät keskittymään omaan kasvuun ja kehittymiseen”

Vaasa Parksin Futura I -talo valmistui 20 vuotta sitten. Pitkä työ on tuonut Vaasaan uusia yrityksiä, työpaikkoja ja talouskasvua. Yritysten tarpeet ovat vuosien varrella muuttuneet, mutta Vaasa Parksin tavoite on edelleen sama eli palvella yrityksiä mahdollisimman hyvin.

— Artikkeli julkaistu alunperin Vaasa Insideriin

Reilu 20 vuotta sitten Vaasassa tunnistettiin tarve uusille yritysten toimistotiloille, joissa olisi tarjolla myös valmiita palveluja. Oulusta lähtenyt Technopolis oli näyttänyt muille kaupungeille mallia, kuinka yritykset tarvitsevat toimintaympäristön, joissa voivat kasvaa ja kehittyä ilman huolta kiinteistöasioiden ja esimerkiksi ravintoloiden ja neuvottelutilojen ylläpidosta.

Vaasassa kaupunki lähti yhdessä Merinovan, Wedecon ja Finnveran kanssa aktiivisesti miettimään sopivia alueita ja toimintamallia. Uuden teknologiakeskustalon rakennuspaikaksi valittiin Vaasa Airport Park ja ensimmäinen Futura I -talo valmistui lokakuussa 2002.

– Täällä yritykset olivat aktiivisia ja alue oli jo kaavoitettu yritysten toiminta-alueeksi, Futura I-IV -talojen toteuttamisesta ja kehittämisestä vastaavan Vaasa Parksin toimitusjohtaja Ulla Mäki-Lohiluoma kertoo paikan valinnasta.

Runsorissa jo tuolloin sijaitsevista yrityksistä Mäki-Lohiluoma mainitsee muun muassa VEO:n, Vaconin ja Wärtsilän.

Yritysten tarpeet keskiössä

20 vuoden aikana yrityspuiston yritysten määrä on merkittävästi kasvanut. Myös Vaasa Parks Oy Ab:n omistuspohja on vuosien aikana muuttunut. Vaasan kaupunki omistaa yhtiönsä Vaasa Facilitan kautta kaksi kolmasosaa ja Merinova kolmasosan.

Mäki-Lohiluoma on ollut Vaasa Parksin toimitusjohtajana alusta lähtien. Maailma on sinä aikana muuttunut, mutta Futura I-IV-talojen toimintaperiaate on pysynyt samalla. Yrityksille halutaan tarjota hyviä palveluja muun muassa yhteisneuvottelutiloineen, ravintola- ja catering-palveluineen sekä monipuolisia ja jatkuvasti kehittyviä tiloja.

– Haluamme, että yritykset pääsevät keskittymään kasvuun ja kehittymiseen sekä luomaan uusia työpaikkoja.

Vaasa Parksin ja emoyhtiö Vaasa Facilitan henkilökunta auttaa uusien tilojen löytämisessä, oli sitten kyse yrityksen kasvusta tai merkittävistä muista muutoksista tai esimerkiksi uusien yritysten sijoittumisesta Vaasaan.

– Me olemme aina paikalla Futura I:ssä, joten palvelua on helppo saada. Meitä saa kiinni myös puhelimitse, sähköpostilla tai muilla sähköisillä työkaluilla, palvelukoordinaattori Jenna Hoffrén sanoo.

Helppo muunnella

Futura I-talon valmistumisen jälkeen on rakennettu kolme taloa lisää. Viimeisin Futura IV-talo valmistui vuonna 2014.

Mäki-Lohiluoma kertoo, että yrityksillä on ollut aina hyvin erilaiset tarpeet. Siksi jo ensimmäisen talon kohdalla haluttiin mahdollistaa tilojen helppo muunneltavuus.

– Toimistohuoneistoissa on hyvin vähän kiinteitä seiniä, mikä mahdollistaa hyvinkin erilaisia toteutusratkaisuja, Mäki-Lohiluoma sanoo.

Mäki-Lohiluoma kertoo, että tilat muokataan asiakkaan tarpeiden mukaisesti. Näihin tarpeisiin kuuluvat tilaratkaisujen ja sisustuksen lisäksi myös muun muassa tietoturva-asiat.

Tarpeet muuttuvat

Mäki-Lohiluoma kertoo, että korona ja etätyön yleistyminen muutti monien yritysten tarpeita toimistotiloille.

– Toimistoihin halutaan monipuolisia kohtaamistiloja. Toimistoille tullaan pitämään palavereja ja kohtaamaan työkavereita. Se korostui koronan myötä ja korostuu edelleen.

Hoffrén kertoo, että yritykset alkavat myös olettaa, että ihmiset tekevät paljon etätöitä tai töitä asiakkaiden luona. Siksi uusia tiloja toteutettaessa kaikille työntekijöille ei varata omaa työpistettä, vaan työpisteitä voi olla vähemmän kuin työntekijöitä.

Kasvun mahdollistaminen jatkuu

20 vuotta, neljä toimistotaloa ja kymmeniä yrityksiä myöhemmin, on myös mahdollista arvioida, mikä Futura I-IV-talojen vaikutus alueelle on ollut.

– Uskoisin, että viihtyisillä ja toimivilla toimintaympäristöillä on ollut selkeästi positiivinen vaikutus yritysten kasvuun, kehittymiseen ja sijoittumiseen Vaasaan. Futura I-IV-taloihin on muun muassa etabloitunut useitakin uusia sekä isoja että pieniä yrityksiä, Mäki-Lohiluoma kertoo.

– Valmis tuttu ja helppo toimintamalli Suomen muista kaupungeista edesauttaa ottamaan yhteyttä vastaavanlaiseen konseptiin Vaasassa, hän jatkaa.

Työ jatkuu ja Vaasa Parks haluaa luoda yrityksille tarpeen mukaan uusienkin toimintamallien mukaisia tiloja. Ja kun tila loppuu kesken, on suunnitelmat viidennestä talosta jo valmiina.

– Tämän hetken erittäin huolestuttavan tilanteen rauhoituttua ja markkina- ja kysyntätilanteen niin edellyttäessä, olemme valmiit miettimään Futura V-vaiheen toteuttamista. Myös Futura I-IV-talojen sijainti lähimpänä merkittävää akkuteollisuudelle valmisteltua yritysaluetta tullee tahdistamaan uusia investointipäätöksiä myös Vaasa Airport Park-alueelle, Mäki-Lohiluoma toteaa.

Futura I:n 20 v- merkkipäivää vietetään työn merkeissä ja täytekakkukahveilla Futura I-IV-talojen käyttäjien kanssa.

Teksti ja kuva: Vaasa Insider toimitus
Linkki alkuperäiseen artikkeliin: https://www.vaasainsider.fi/fi/talous/futura-taloissa-tilat-raataloidaan-asiakkaiden-tarpeisiin-haluamme-etta-yritykset-paasevat-keskittymaan-kasvamiseen/

Lisää samasta aiheesta